Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

torstai 20. marraskuuta 2014

Berliini 11.-13.12.2014

Muistaakseni kirjoitin tai sanoin jollekin, että tuleva Balin matka on tämän vuoden viimeinen.
Nyt kävi kuitenkin niin ettei olekkaan...

Varasin pari päivää sitten joulukuulle vielä muutaman päivän pituisen matkan Berliiniin. Tarkoituksena on käydä katsomassa ja nauttimassa joulutoreista, ja luultavasti myös täyttää pukin konttia samalla. Lähden reissuun tällä kertaa äidin kanssa. Viimeeksi olimme puolitoista vuotta sitten yhdessä Pariisissa. Luultavasti matkasta tulee jälleen yhtä mielenkiintoista, kun lentää lentoipelkoisen kanssa. :D



Äsken kun merkkasin matkan vielä kalenteriini, niin havahduin siihen todellisuuteen, että palaan Balilta Suomeen 7.12. iltapäivällä. Seuraavan kerran olen taas 11.12. aamulla lentokentällä. Vain muutama päivä välissä, mutta silti ehdin olla töissä tuona aikana yli 30h.

Jollain tavalla on todella hauskaa miettiä noita omia tulevia reissuja. Jaa miksi? Sen takia, että ne ovat kaksi aivan erilaista. Täysin ääripäät toisistaan. Balille lähdetään lämpöön ja aurinkoon. Saa nauttia siitä kaikesta erilaisuudesta ja ennen kaikkea siitä ettei joka päivä täydy pukeutua kymmeneen eri kerrokseen. Sitten toisena on taas Berliini ja joulutorit, jonne lähden sillä ajatuksella, että pääsen oikeasti seisomaan kylmään säähän, kiskomaan takin kauluksia korkeammalle, ettei tuuli pääse karkaamaan rinnuksista sisään ja lämmittämään itseä glühwein-muki kädessä.

Niin erilaisia asioita, mutta molemmat yhtä merkityksellisiä...

-A

Tunnisteet: , , , ,

2 kommenttia:

21. marraskuuta 2014 klo 1.07 , Blogger Unknown kirjoitti...

Jos liikutte Prenzlauer Bergissä niin kannattaa mennä Anna Blumeen aamiaiselle - ihania kolmikerroksisia aamiastarjottimia kohtuulliseen hintaan.

Myös Alternative Berlinin street art walking tour on ehdottomasti suositeltava jos katutaiteesta tykkää - tosin voi olla, ettei äitiä kauheasti kiinnosta. :D Tuo oli 3 tunnin kierros. Kuulostaa pitkältä, mutta aika meni älyttömän nopeasti asiansa osaavaa opasta kuunnellessa. Ja vaikka walking tourit sinänsä voi joskus olla aika puuduttavia, niin tää oli vaan yksinkertaisesti paras.

Palasin itse Berliinistä pari viikkoa sitten ja ehdottomasti yksi Euroopan parhaista kaupungeista! Kirjoittelen viikonlopun aikana lisää rantapallo.fi/syomatkustarakasta, käy lukemassa! Sori spämmi, en jostain syystä pystynyt jättämään kommenttia OpenID:llä vaikka se periaatteessa pitäis kai olla mahdollista.

 
21. marraskuuta 2014 klo 1.20 , Blogger AnnKat kirjoitti...

Kiitti vinkeistä...
Varmasti käyn lukemassa. Berliini on myös yksi mun suosikki kaupungeista! :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu