15.4.2014 Dachau, Saksa

Viimeisenä matkapäivänä tein jotain vähän erilaista kuin yleensä. Mulla oli pitkään sellainen ajatus, etten halua vierailla yhdessäkään entisistä keskitysleireistä ja muissa samantyyppisissä paikoissa, jotka on ollut ajallaan kauheita julmuuden keskuksia. Ajattelin pitkään että nämä on niitä paikkoja, jotka jää mun osalta vierailematta.

Kuitenkin tässä vuosien ja ajan kuluessa kun oma tieto ja sen myötä mielenkiinto aiheeseen on lisääntynyt alkoi tuntua siltä, että haluan vierailla kyseisissä paikoissa. Aluksi olin aivan varma, että itken silmät päästäni jo heti kun näen ensimmäisen opaskyltin alueelle. Mielenkiinto kuitenkin juuri näihin historian tapahtumiin on sen verran suuri, että haluan nykyään päästä tutustumaan paikkoihin ja alueisiin.

Münchenin läheisyydessä, kaupungin pohjoispuolella, on Dachaun kaupunki, jossa oli natsi Saksan Dachau-keskitysleiri. Auschwitzin keskitysleiri taitaa olla se kaikkein tunnetuin, mutta joidenkin tietojen mukaan Dachaun olisi ollut lähes aikansa ensimmäisiä.

Münchenistä pääseee Dachaun kaupunkiin kätevästi paikallisjunalla, jonka matka kestää vain parikymmentä minuuttia. Aivan Dachaun juna-aseman edestä lähtee helposti löydettävissäolevat bussit, jotka ajavat suoraa entisen keskitysleirin liepeille. Matkanjärjestäjät tekevät tonne myös Münchenistä reissuja, mutta yhtä helppo sinne on mennä myös omin päin.

Päätin käydä hakemassa tiskiltä äänioppaan ja kartan mukaan, jotta pysyisi paremmin perillä missä milloinkin liikkui. Oma tietämys alueesta oli sen verran heikkoa, että opastuksesta oli suurta apua. Hinta oli kohtuulinen parin euron suuruinen ja opiskelijat saivat äänioppaan muistaakseni ilmaiseksi mukaansa.

Kun lähdin kävelemään kohti keskitysleirin sisäänkäynti porttia, huomasin  että edessäni käveli muutama koululaisryhmä. Siksi päätinkin nopeasti lähteä kiertämään eri suuntaan heistä, jotta saisin kävellä aluetta omassa rauhassa. Koululaisryhmien lisäksi paikan päällä oli paljon myös espanjalaisia turisteja ja itseä häiritse valtavasti se kuinka paljon ääntä näistä ihmisistä lähtee paikassa kuin paikassa. Jotenkin itse tykkäsin kävellä hiljaa asioita miettien paikasta toiseen. Toiset taas puhuivat äänekkäästi, naureskellen ja suurieleisesti poseeraen. Tämä kaikki häiritsi itseäni valtavasti ja halusin kulkea aluetta eri vauhtia näiden ihmisten kanssa. Ehkä nämä kaikki on kuitenkin selitettävissä kulttuurieroilla, mutten siltikään sano että omaa käyttäytymistäni olisin halunnut muuttaa. 

Päärakennuksen eteen on pystytetty muistomerkki, joka ainakin omaan silmään näytti aika karmealta. Eri suuntiin taipuvia riutuneita ihmishahmoja. Veti samantie aika sanottomaksi.

Päärakennus toimii nykyään museorakennuksena, johon on koottu erilaista faktaa ja tavaroita ajalta. Dachau oli enemmän työleiri kuin tuhoamisleiri, mutta silti alueella kuoli useampia kymmeniätuhansia sairauksiin, aliravitsemukseen, itsemurhiin ja lisäksi mm. työkyvyttömiä tapettiin valtavissa määrin.

Päärakennuksessa pyörii myös parinkymmenen minuutin mittainen videotaltiointi ajalta ja alueelta. Se oli todella kauhea, mutta myös aivan äärettömän mielenkiintoinen.

Kyseinen dokumenttivideo löytyy myös netista:

Alueella on nykyään useampia uskonnollisia muistomerkkejä (katolinen, ortodoksinen, protestanttinen, juutalainen) leirillä kuolleiden ja eläneiden vankien muistolle. Lisäksi vanhojen rakennusten tilalle on rakennettu uusia, jotka havainnollistavat hyvin todellisia oloja.

Koko alue on rajattu piikkulanka-aidalla, vallihaudalla ja vartiotornein. Piikkilanka-aidan ja metsän takana yhden sivukäytävän päässä oli krematorioalue. Krematoriorakennukselle kävellessä sivukäytävän reunasta löytyi pysäyttävä muistutus alueellavierailijoille, "Denket daran, wie wir hier starben", ( " Ajatelkaa, kuinka me täällä kuolimme").

Rakennusten sisältä löytyi niin kaasukammiot, polttouunit kuin ruumishuoneet. Oli kyllä todella pysäyttävää ja viimeistään tässä vaiheessa ajatuksia virtasi mielessä miljoonia. Antaa nyt kuvien puhua puolestaan...

Lopuksi kävin vielä päärakennuksen takana olevassa keskitysleirin vankilassa. Pitkiä käytäviä ja vankisellien ovia, joista pystyi kurkkaamaan sisälle selliin. Rankkoja kokemuksia pystyi myös lukea sellin ovien takaa. Pysäyttävää!

Ahdistava kokemus, mutta myös niin ajatuksiaherättävä että kuitenkin oli vain tyytyväinen että lähti vierailemaan kyseiseen paikkaan. Kaikesta karmeudesta ja kamaluudesta huolimatta voisin suositella vierailua kaikille paikanpäälle tai johonkin samankaltaiseen paikkaan. Niin pysäyttävää ja muistuttavaa kaikesta...