Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

maanantai 18. elokuuta 2014

You gotta feel Berlin...

Mun mielestä on hauska ajatella, että oon kirjoittanut ton saman lauseen otsikkokenttään aikaisemminkin. Taas voin todeta myös saman kuin silloin, että olen varannut lennot Berliiniin. Voin todeta myös, että tykkään yhtä paljon kaupungista kuin aina ennenkin, ja että odotan sinne pääsyä valtavasti.

Aikaisemmin ajattelin usein, että on tyhmää käydä kerta toisten jälkeen samassa lomakohteessa /-kaupungissa. Luultavasti tällöin ajatusmaailmaan mahtui vain se väkijoukko, joka matkustaa joka vuosi Kanariansaarille viikoksi makaamaan lomakautena. Kun kävin lukioaikana kaikki mahdolliset maantiedon kurssit, joita löytyi kurssitarjonnasta, mun maantiedon lemppariopettaja sanoi jotain joka yhtä edelleen on tuoreessa muistissa. Melkein pystyy kuulemaan sen lauseen pään sisällä. En tiedä oliko se mitenkään merkityksellinen siinä tilanteessa tutustuessa matkailumaantietoon, mutta mitä enemmän asiaa miettii, sitä enemmän tajuu sen merkitystä ja sen paikkaansa pitävyyden.

Jokaisella on varmasti paikkoja, jotka ei ole sillä TOP10 -listalla joihin haluaa matkustaa. Omalla kohdalla sellanen lista, johon olisi listattu paikkoja joihin "en_halua_matkustaa" on ehkä aika lyhyt ja olematon. Oon loppupeleissä aika avoin kaikelle. Niitä paikkoja, kohteita, miksi nyt haluaakaan niitä nimetä, on ehkä aika olematon määrä, mutta sitten taas puolestaan ne paikat, joihin mun on tän elämän aikana vain yksinkertaisesti päästävä tuntuu aina välillä aika loputtomalta. Ehkä voisinkin ajatella, että mulla on vaan kahdenlaisia listoja A.) paikat, joihin haluan enemmän, ja B.) paikat, joihin haluan vähemmän.
Koe paperiin piti aina jokaisesta käsitteestä ja näkökulmasta antaa esimerkki joten annetaan tästäkin.

Esim1. Olin pitkään ajatellut, ettei Turkki missään muodossa ole mun matkustuslistoilla. Ranta ja rusketus tuntuu aina hyvältä ajatukselta, mutta nämä kaksi asiaa Turkissa jostain syystä ei. Varmaankin niitä tiedostettuja omia ennakkoluuloja. (--> Turkki = turistit)
Mutta missä olin toukokuun lopulla? Istanbulissa. Tykästyin kaupunkiin ja voisin sinne mennä vaikka koska uudelleen. (siellä tun "turkki-käsite" myös kumoutu aika tavalla.)

En tiedä aukeaisiko toi yhtään kenellekkään, mutta itselle ainakin täysin. Mutta jos palataan siihen mitä se lemppari mantsanopettaja sitten matkailumaantiedon tunnilla sanoi. (luultavasti senkään sanomiset ei aukea muille yhtään samalla tavalla kuin mulle. Kiitos oman kieroutuneen mielen ja ajattelutavan<3)
Puhuttiin luulavasti jotain turismista ja etenkin turisteista. Jotenkin tuntuu, että monilla truutravellereilla on sellainen ajattelumaailma, että kaikki turistikohteet pitää kiertää mahdollisimman kaukaa ja sitä makeempaa se vaan on mitä ihmeellisemmissä paikoissa oot käynyt. OK, jokaisella on ehkä vähän eri intressit matkusteluun, mutta silti. (ps. asioiden kärjistäminen ja yleistäminen on hienoja lajeja!)

Opettaja selitti luokan etuosasta siitä, kuinka upeaa on vaeltaminen Norjan vuonojen maisemissa ja kiertely ainutlaatuisessa Islannissa. Vähitellen keskustelu vaihtui juurikin suomalaisten suosimiin Kanariansaariin. Opettaja kertoi, kuinka kymmenien vuosien ajan oli vakuutellut itselleen, ettei IKINÄ tule matkustaan kyseisille saarille. Enemmänkin kauhisteli vain suomalaisten typeryyttä siitä, että vuosi toisensa jälkeen kyseiset paikat on suomalaisten suosikki matkakohteita. Jonain päivänä kyseinen kertoja oli kuitenkin alkanut miettiä, että miksi sinne niin paljon ihmiset lähtevät ja mikä siellä turisteja vetää puoleensa. Jokainen voi miettiä sitä itsekseen... Lukioaikainen opettajani päätti yhtenä lomakautena ostaa paketti matkan jollekin saarista ja saada kysymykseensä vastauksen. Hän sai kuin saikin sen. Tykästyi itse paikkaan ja kertoi vuosien kuluessa tästä kiertäneensä kaikki saaret ympäri. Jokainen voi miettiä itse mikä syy biologia/maantiedon opettajalla oli. Ei kovin vaikea arvata.

Itse ajoin tolloin ajattelemaan omaa matkailuanikin vähän eri tavalla. Itse uskon, että jokaisessa paikassa on joku oma vetonaula eri ihmisille... ainakin itselleni.

Nyt aloin miettiä miksi kirjoitin tän kaiken kun loppupeleissä tän koko asian olisi voinut kiteyttää muutamaan lauseeseen. Lauseeseen, joita tässä kaikessa yritin vain tuoda esille. Siihen palatakseni. On aina sellaisia paikkoja, joissa on se jokin ja joihin haluaa kerta toisensa jälkeen uudestaan. Mun mielestä on mielenkiintoista miettiä niitä ja pohtia mitkä on syyt tai asiat niitä on itselle, entä toisille... Berliini on mulle yksi tällaisista paikoista. En edes muista kuinka monta kertaa oon siellä käynyt, mutta jokainen kerta lähden sinne aina yhtä innoissani. Musta tuntuu, että tähän voi samaistua suhteellisen moni...

P.S. elämän hienoimpia asioita on tajunnanvirta. kuinka hienoa on että ajatus voi muuttua aiheesta X aiheeseen Y. hienointa voi ehkä vielä olla kun unohtaa mistä asia sai lähtökohtansa ja miten siihen on ikinä jouduttu.

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu