Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

torstai 13. maaliskuuta 2014

Loppuviikosta maisemanvaihdos.

Aika on mennyt vuoden vaihduttua aivan mielettömän nopeesti. Mun mielestä on käsittämätöntä kuinka nyt voidaan olla jo melkein maaliskuun puoli välissä. Tammikuussa tehtiin reissu Lissaboniin ja helmikuun vierähti sellasella vauhdilla, että tuli käytyä vaan shoppailemassa pari päivää lätäkön toisella puolella Tallinnassa.

Ajoittain on tuntunut siltä, että vietän kaikki päivät vaan töissä. Tietenkin oma valinta, että paljon niitä töitä haluaa tehdä, joten eihän tässä mitään valittamista sen puolesta olisi. Loppuviikosta mulla kuitenkin alkaa muutaman päivän vapaa ja jotenkin on nyt jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että on pakko päästä käydään jossain. Olin jo suunnitellut, että bookkaisin lennot Berliiniin, kaupunkiin joka on yksi kaikken mieluisemmista. Jossa on tullut käytyä jo useampaan kertaa, mutta minne haluaa aina uudestaa ja uudestaan. Katselinkin jo viime viikolla lentoja sinnepäin ja finski tarjosi jopa lentoja suht halvalla. Maanantain kuitenkin huomasin, että lentojen hinnat oli tuplaantunut viikonlopusta. Sai siis vaihtaa suunnitelmia.

Koska kevääksi ja kesäksi on jo joitakin suunnitelmia reissujen suhteen, niin ei ollut oikeestaan mitään ehdotonta paikkaa minne haluaisin. Koska aikaa olisi muutama päivä, minnekkään pidemmälle ei viitsi lähteä. Lisäksi edullinen hinta houkuttelee. No, koska lähtöön oli tässä vaiheessa enää alle viikko, niin arvatakin saattaa että lennot oli myös jo hyvissä hinnoissa. Kun huomasin Norwegianin lentävän sunnuntaina aamulennolla Budapestiin ja tiistai iltalennolla takas, päätin tarttua n.150euron menopaluun.



Oon käynyt kaksi kertaa aikaisemmin Budapestissa, mutta molemmat kerrat on ollut aika nopeita stoppeja. Nyt aikaa olisi kierrellä kolme päivää ja toivottavasti ehtii nähdä mahdollisimman paljon.

-A

Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu