Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

lauantai 18. lokakuuta 2014

13.4.2014 München, Saksa

Kun pääsin Füssenistä takaisin Müncheniin, kello ei ollut vielä kauheasti. Olin lähtenyt aamulla liikkeelle niin ajoissa, että nyt oli päivää käytettävänä myös Münchenissä.

Liikuin pääkatua pitkin ja yritin löytää jotain paikkoja, jotka muistaisin edelliseltä Münchenin reissulta. Pakko kyllä myöntää, että niitä ei erityisemmin palanut mieleen. En ymmärrä miten en osaa edes sijoittaa silloisia joulumarkkinoita mihinkään päin kaupunkia.




Kiertelin keskustanaluetta lähtemättä sen pidemmälle. Kaupunkina mun mielestä München on todella kaunis. Kaupungissa on jonkun verran nähtävää, muttei kuitenkaan niin paljoa että joutuisi kokoajan juoksemaan paikasta toiseen.

Yksi upeimmista rakennuksista mitä kaupunki tarjoaa on ehdottomasti mielettömän upea raatihuone. Raatihuone on niin keskeisellä paikalla, että vierailijan on aika vaikea olla löytämättä sen luo. Valtavankokoinen rakennus, joka taitaa muodostua ainakin kahdesta eri osasta, tekee ainakin muhun vaikutuksen. Jotenkin itse tykkään juuri tuollaisesta arkkitehtuurista, vaikken siitä sen enempää ymmärräkkään. Jotenkin itse jaksaa ihailla kerta toisensa jälkeen goottilaisuutta. On sitten Kölnissä tuomiokirkon rappusilla tai jossain muualla. Varmaankin se vetonaula on tossa yksityiskohtaisuudessa.







Aika kului melko nopeasti paikkoja katsellessa ja katuja kulkiessa. Hyviä puolia missä tahansa Saksaa sitten liikkuukin on ehdottamasti se, että puistoalueita on jätetty paljon myös suurimpiin kaupunkeihin. En tiedä ehkä parempaa, kuin se että voi jossain vaiheessa päivää lähteä hengailemaan tai kulkemaan johonkin puistoon. Saksassa se on aina aivan äärettömän helppoa.











Toinen asia mitä tykkään ihailla matkoilla on katutaide. Itse tykkään matkoilla muun muassa etsiä erilasia graffiti- tai muita vastaavia paikkoja. Välillä tuntuu, että Saksasta noita paikkoja on helpoin löytää. Jotenkin siellä ei taideta puuttua kaikkeen samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa.  Jollain tavalla kai kaikki katutaiteen harjoittaminen on paljon vapaanpaa kaikkialla muualla kuin Suomessa. 

Itse tykkäisin siitä, että suuria värikkäitä graffiteja ja muuta katutaidetta saataisiin edes vähän enemmän Suomenkin katukuvaan ja julkisiinpaikkoihin. Jotenkin sitä ei taideta vielä luokitella niin suuresti taiteeksi, että se olis vielä näinäkään vuosikymmeninä mahdollista. 

Tykkään kulkea ja etsiä reissuilta upeita maalauksia ja muita katukuvasta. Joskus jopa joku pelkkä tagi saattaa olla magee tietyssä paikassa. En kuitenkaan sano, että kaikkii paikkoihin ne sopisi. Myös omasta mielestä täysin turhia tageja rakennusten julkisivuissa en ihan ymmärrä.










Siinä olisi ollut taas tältä osin pala matkasta ja kaupungista.
Palaillaan vielä muutaman postauksen verran reissuun myöhemmin...

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu