Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

maanantai 29. syyskuuta 2014

Madeira day 1

Oon kerran aikuisikäni aikana ollut pakettimatkalla. Lapsena perheen kanssa kierreltiin Kanarian saaria ja muiden lomakohteiden rantoja. Näistä on kuitenkin niin paljon aikaa, ettei erityisemmin muistikuviakaan lomista löydy. Kaikki muut matkan myöhemmällä iällä on pakkailtu itse. Viime vuonna kuitenkin varattiin kesälomamatka Madeiralle.

Pidettiin Sallan kanssa viikko kesälomaa samaan aikaan ja molemmat oli tehnyt sen verran pitkiä työviikkoja, että oli kunnon loman ja rentoutumisen tarpeessa. Päätettiin ottaa äkkilähdöistä vain joku matka jonnekin, missä hyvällä tuurilla paistaisi aurinko. Kohteella ei ollut oikeastaan väliä, sillä useita paikkoja oli kuitenkin vielä näkemättä.

Niinpä päätettiin varata "äkkilähtö" jo kuukautta ennen matkaan lähtöä, jotta tietäisi edes vähän mihin päin olisi menossa. Loman teemana oli varmaankin joku rentoutuminen ja niinpä haluttiin päästä itse mahdollisimman vähällä. Eteen tuli kivannäköinen ja -tuntuinen hotelli, joka oli myös hyvässä hinnassa. Maksettiin viikon matkasta Madeiralle neljän tähden hotellissa puolet alkuperäisestä hinnasta, joka nyt oli 380€. Ennen varauksen tekoa katselin youtubesta seuraavan hotelliesittelyvideon ja tein varauksen.



Mutta palataan nyt itse reissuun, lähtöön ja ensimmäiseen päivään...

Meillä lähti lento Helsinki-Vantaalta 11:50. Olin edellisenä iltana katsomassa Bon Jovin keikkaa Tampereen Ratinassa, joten laukku oli kotona lähes kokonaan pakattuna. Otettiin Salla Tampereelta mukaan, jottei pitäisi herätä liian aikaisin aamulla bussille ja kentälle. Lento Helsingistä Madeiralle kesti sen 5.5h. Matka meni melko nopeesti, kun oli väsynyt ja silmiin painoi uni. Madeiran päässä sitten odotti Aurinkomatkojen oppaat ja tuntui superturistilta liikkua jossain matkanjärjestäjän porukassa. Saatiin myös heti huomata ikärasismia. Kaikki muut huomioitiin, mutta meihin kiinnitettiin huomiota vasta kun muut olivat lähteneet busseille. Yleensä saa kuulla siitä kuinka kauheita ja epäkohteliaita nuoret on, mutten itsekään joka tilanteessa korostaisi vanhempien ihmisten käytöstapoja. Ehkä jatkossa on vaan hyvä käyttää sitä kyynerpäätaktiikkaa, niin saa kaiken heti. Ristiriitaista vaan, kun ei kuulu omiin tapoihin.

Meidän hotelli oli Funchalin keskustassa melko uudessa Four Views Baia -hotellissa. Oppaan mukaan sen paikalla on ollut aikaisemmin joku toinen hotelli, joka purettiin ja tilalle oli rakannettu muutama vuosi sitten uusi. Hotelli oli myös Aurinkomatkoille uusi ja ei kuulemma ollut edes vielä esitteissä. Itsehän oltiin varattu matka äkkilähtönä, joten mitään kuvastoja ei ollut tullut edes selailtua. Hotelliin oltiin molemmat tyytyväisiä. Tai vähän sitä naurettiinkin, että mehän ollaan loppupeleissä mihin tahansa majotukseen tyytyväisiä. Se missä majotutaan ei oo meille se tärkein juttu. Sinäänsä hauska juttu kävikin, kun päätettiin mennä tervetuliaistilaisuuteen kuuntelemaan oppaan lätinöitä (ja juomaan tervetuliaisjuomat). Oltiin checkattu itsemme sisään varttia aikaisemmin ja jo respan tiskillä oli eräs suomalaispariskunta valittamassa huoneestaan. He olivat kuulemma varanneet näkymän vuoristolle ja nyt heidän huoneensa oli kerroksessa 3 ja näkymä hotellin pihalle. Okei, me ei osata vaatia siis liikaa. Luultavasti omalle kohdalle sattuessa oltaisiin vaan todettu, että ikkuna on siihen suuntaan ja annettu asian olla. Mutta ei, nää suomalaiset, jotka matkustaa vuosi vuoden perään samaan kohteeseen kailottaen kuinka tuttu paikka jo ennestää on jne., keksii joka ikisestä asiasta jotain valittamista. Hyvää lomaa vaan ihmisille, joiden pitää nostaa joka asiasta haloo. Niinkun varmasti jokainen siellä huoneessaan niitä maisemia tuijottaisikin. Kiipeä sinne vuorelle ja kato sieltä maisemaa, älä kitise respatiskillä turhasta asiasta. Kiitos ja anteeksi, mutta en aina voi ymmrätää ihmisten pikkumaisuutta.

Tervetuliaistilaisuudessa opas Hannu kerto jotain tylsää Madeirasta. Olo oli kun lukion maantiedon tunnilla. Mun mielestä on hauskaa, kun ihmiset käyttää ns. ammattisanastoa. Oikeesti, joku perämetsänjuntti ei varmastikkaan tiedä mitä tarkoittaa esim. endogeeninen tai vulkaaninen. En tajua miksi niitä pitää tunkea puheseen, jos se on suunnattu tavalliselle matkaajalle. Mun mielestä on myös ärsyttävää, kun ihan missä tilanteessa vaan käytetään just tällasta ammattisanastoa. Mun mielestä on paljon arvostettavampaa, että puhu perus maallikkokieltä, jos niille puhuu. Se, että tunkee puheeseensa jotain käsitteitä kertoo mun mielestä vaan sitä, että on aivan mielettömän huono puhujana. Sellainen ei tee ainakaan muhun minkäänlaista vaikutusta. (BTW, hienoa että mun pitää ihmaista mielipiteni joka asiasta jokaikisessä kappaleessa. :D )

Oppaasta tuli mieleen, mun opiskeluaikanen opettaja, joka veti muun muassa luonto- ja elämyskurssin. Siitä ihmisestä näki kilometrin säteelle, että se on vaeltaja. Myöhemmin saatiinkiin kuulla, että tyyppi oli vetänyt vaelluksia Itävallassa. Maisteltiin Madeira-viiniä, joka maistuu yhtä pahalle kun cherrykin. Tietenkin sitä kuuluu Madeiralla juoda, mutta siihen sen voikin sitten jättää. Kun toiset alkoi ilmottautua retkille lähdettiin Sallan kanssa pois ja lähdettiin satamaan metsästämään ruokapaikkaa. Hetkeä myöhemmin meidät oli jo sisäänheitetty yhteen ja saatiin nauttii viini-illallinen.




Alkoi olla jo ilta. Istuttiin hetki satamassa ja sitten suunnattiinkin jo hotellille nukkumaan.
Kyllä oli hienoa lähteä lomalle ja nukkua koko aika ;)




Tunnisteet: , , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu