Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

tiistai 26. elokuuta 2014

Miksei aikaa ole muka koskaan tarpeeksi?

Yritän epätoivoisesti aktivoitua taas tän blogin kanssa. Niin ristiriitaista kun haluaisi saada kaiken valmiiksi, mutta kuitenkaan ei saa yhtään mitään aikaa ja ainakaan sitä kuuluisaa aikaa ei löydy yhtään ylimääräistä. Jos kovasti uskon, että tarpeeksi kovalla yrittämisellä kaikki hoituu, niin ehkä tämäkin...(?)

Musta tuntuu, että mulla on nyt liikaa kaikkea tehtyä ja koettua takana. On liikaa asioista, joista haluaisi kirjoittaa. Oon tänä vuonna tehnyt niin mahtavia ja makeita reissuja, että haluan ne kaikki postausmuotoon mitään karsimatta. Vielä kun miettii viime vuotta, niin sieltäkin on niin kivoja reissuja muistoina. Pariisi...Lontoo...Baltia-kierros...

Aloitin joskus pari vuotta sitten kirjoittamaan myös silloisen InterRailin jälkifiiliksistä. Se reili oli kyllä todella onnistunut ja käytiin niin makeissa paikoissa, että haluaisin jakaa niitä kokemuksia ja kuvia kaikille. Vielä reilut kaksi vuotta sitten Kroatia oli mulle aika vieras. En tiedä oonko väärässä jos sanon, että niin oli monille muillekin suomalaisille. Ei törmätty sillon kuin muutamiin suomalaisiin turisteihin. Kaikki muut oli joko saksalaisia tai venäläisiä. Oonkohan ihan hakoteillä jos uskallan väittää ettei suomalaiset matkustaneet muutamaa vuotta aikaisemmin niin paljoa Kroatiaa. Onneksi nyt se on kuitenkin löydetty, koska Kroatia on vain niin upea. (Ja nyt törmään siellä myös niihin suomalaisturisteihin. hihihi :DDD )

Yritän tässä saada kirjoitettua noista viimeisimmistä reissuista jotain valmiiksi. Itseäni ärsyttää ehkä kaikista eniten se, että kaikki on niin keskeneräistä. Jos jostain löytäisin aikaa, tai jos vaikka olisin joskus vapaapäivänä kotona niin ehkä sitten saisin jotain myös valmiiksi. Toisaalta, tää ylikuumeneva kone ei lisää kyllä kauheasti kirjoitusintoa. Mutta sitten taas toisaalta, tuntuuhan tää ihan kivalta kun tää kuumennut kone lämmittää sormenpäitä...

-A

P.S. nyt olisi kiva kirjoittaa, että palaillaan pian. tätä itse ainakin toivon kovasti. hassuinta on ettei koskaan tiedä tapahtuuko sitä oikeasti.

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu