Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kesäloma 2014

Tajusin tällä viikolla, että tavoitteista on joskus todella vaikeeta pitää kiinni. Kun selailin kalenteria taaksepäin, niin reilu kuukauden aikana oon ollut Budapestissa, Kööpenhaminassa, Göteborgissa, Münchenissä, Innsbruckissa ja töissä aivan armottoman paljon. Tän selailun jälkeen tajusin syyn sille, miksi kamerassa on edelleen reissukuvia, jotka ei oo päässyt koneelle asti. Oon aika harvoin vapaapäivinä kotona.

Selatessa kalenteria eteenpäin tajusin, että ehdin olemaan "vapaalla vapaalla" seuraavan kerran kolmen viikon päästä. Seuraavat vapaapäivät on pyhitetty kakkosduunille ja parhaille ystäville. En kuitenkaan valita kummastakaan! 
Pitäisi varmaan tehdä seinälle lukujärjestys, niin ehtisi tehdä kaiken mitä oikeasti haluaa ehtiä tekemään. 

Mutta palataan otsikkoon. Yksi lemppariasioista vuodessa. KESÄLOMA! Kaikki maailman palkinnot sille, joka tän on keksinyt! Pidän toukokuun puol välissä pari viikkoa kesälomaa ja lomasuunnitelmia on tehty jo jonkin aikaa. Äsken huomasin, että lentojenhinnat oli tippunut viikonlopusta ja muutamien näppäilyjen jälkeen lentoliput kesälomareissulle oli varattu. 

Perjantaina 16.5. lennetään Lufthansalla Wieniin moikkaamaan kavereita ja paluulento on la 31.5. Istanbulista. Ehdin sukulaisten ylppärijuhliin, jeeeeee! Suunnitelmia Wienin ja Istanbulin välille on tehty, mutta katsotaan kuinka paljon ne muuttuu reissussa. Viikonloppuna saan matkaseurani tänne, niin päästään yhdessä suunnittelemaan...



Tunnisteet: ,